Keski-ikäisten kunto kohenee
Liikunnan- ja kansanterveyden edistämissäätiön (LIKES) tuore tutkimus kertoo nuorten miesten fyysisen kunnon heikentyneen selvästi parissakymmenessä vuodessa. Vanhempien ikäryhmien kunto on kuitenkin parantunut, ja tutkimuksen mukaan erityisen hyvin menee päälle nelikymppisillä työikäisillä.
– Vertailussa näkyy se, että 1940–1960-luvuilla syntyneet lapset tottuivat liikkumaan pienestä pitäen. He ovat myös säilyttäneet aktiivisuutensa vanhemmalle iälle, sanoo liikuntafysiologi ja testauspäällikkö Jarmo Heiskanen LIKESistä.
Jo 45 prosenttia 20-34 -vuotiaista nuorista miehistä kuuluu kolmesta kuntoluokasta heikoimpaan. Kaksikymmentä vuotta sitten huonokuntoisia oli tästä ryhmästä runsaat 30 prosenttia. Samanikäisistä naisista heikkokuntoisia on 40 prosenttia.
Tutkimusta esitellään Jyväskylässä maanantaina alkaneessa World Sport for All -kongressissa.
STT









