• JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator

Ylimenokausi kannattaa hyödyntää

Sähköposti
16.09.2009 09:01

1970-luvulta lähtien suomalaiset kilpajuoksijat ovat päättäneet harjoitusvuotensa ylimenokauteen. Perinteinen ylimenokuukausi on ollut syyskuu, vaikka jotkut juoksijat ovatkin saattaneet suosia mallia, jossa taukoa pidetään vasta lumikauden alkaessa so. loka-marraskuussa.

 

pääkirjoitus

 

Ylimenokauden tavoitteet voidaan osoittaa sekä henkisen että fyysisen kunnon kehittämiselle, vaikka kehitys fyysisestä harjoittelusta poiketen tapahtuukin harjoitusohjelmaa keventämällä. Ylimenokauden aikana kyllä harjoitellaan, mutta kellon voi huoletta jättää kotiin. Lenkkeily tapahtuu akkuja lataillen, ja samalla harjoitushalut lokakuussa alkavaa juoksukautta varten kasvavat. Lisäksi mahdolliset vaivat saattavat hellittää neljän viikon mittaisen kevennyksen aikana.

 

 

Henkisellä puolella juoksijan voimat puolestaan lisääntyvät helpotetun ohjelman noudattamisen myötä. Varsinkaan syyskaudella juoksun ei pitäisi olla ainoa aerobisesti harrastettava laji, vaan valikoimaa kannattaa laventaa uintiin, vesijuoksuun tai suunnistukseen. Ohjenuorana kuitenkin se, että yimenokaudella harrastuksiin pitää suhtautua löysin rantein.

 

Artikkelissa Ylimenokaudelta kohti uutta harjoittelua annetaan useita neuvoja käyttää hyödyksi syyskauden hämärtyvät hetket. Esimerkiksi itse pohdin tämän kuukauden aikana suhdettani ensi vuoden juoksutavoitteisiin, jotka sitten määrittävät harjoittelun suunnan. Jos päätän ottaa suunnaksi puolimaratonin ja maratonin juoksemisen, niin silloin keskityn lokakuun alusta harjoittelemaan korkeilla määrillä. Jos päätän ottaa suunnaksi 1500-3000 metrin ratamatkat, niin silloin suhteellisen korkeaan määräharjoitteluun pitää yhdistää monipuolisuus tavallista runsaammin. Tarvitaan enemmän notkeutta, nopeutta ja kimmoisuutta.

 

Uudistettu Runnersmagazinen ilmestymispäivä osuu syyskuun puoliväliin, ja tässä suhteessa kirjoitus syyskuusta ylimenokuukautena on puoliksi vanha. Aikataulutus ei kuitenkaan ole mitään avaruustiedettä, joten ylimenokaudeksi voidaan myös määrittää esimerkiksi ajanjakso 14.9.-11.10.2009.

Tämän kauden aikana voi harjoituksesta huitala, ja samalla saa miettiä tulevan talven tavoitteita. Uuteen harjoituskauteen voi sitten siirtyä 12.10.

 

Jari Hemmilä

päätoimittaja

 

 

 

http://works.it-systems.fi/runners/kuntojuoksijat/motivaatio

 
Mainospalkki
Mainospalkki