Olen juoksija
Olen juoksija – Minna Kainlauri
Lappeenrannan Urheilu-Miehiä edustava Minna Kainlauri on tänä vuonna juossut ennätyksensä lähes kaikilla kilpailemillaan matkoilla.
Lahdessa järjestetyissä veteraanien MM-kilpaluissa Kainlauri voitti kaksi maailmanmestaruutta. Maratonvoitto 35-vuotiaiden sarjassa tuli ennätysajalla 2.51,49, ja tämän lisäksi hän kuului maamme voitokkaaseen joukkueeseen.
Jyväskylän SM-maratonilla 12.9. Kainlauri jatkoi hienojen juoksujensa sarjaa voittaen SM-hopeaa uudella ennätyksellä 2.47,29.
Monipuolinen liikunta niin yksilö- kuin joukkuelajienkin muodossa kuuluivat osaksi elämää jo alle kouluikäisenä. Kouluun menimme kävellen tai pyörällä. Autolla matkustimme vasta yli 25 asteen pakkasessa.
Nykyisinkin valitsen mieluummin fillarin työmatkojen kulkemista varten. Se on kaupunkiliikenteessä lähes aina nopeampi kuin auto tai bussi. Matka etenee hyvällä reitin valinnalla joutuisasti ilman liikennevaloissa pysähtymistä, ja lisäksi pyöräily on oivallinen tapa ulkoilla heti aamuvarhain.
Juokseminen merkitsee minulle pohjimmaltaan halua liikkua luonnossa, huolehtia terveydestä, tavata samalla ystäviäni ja monesti myös oivallista aikaa pohdiskella asioita.
Monet parhaista harjoituksistani tai kuntoilureissuista ovat osa itsensä voittamista.
Nuoruusvuosilta 1980-luvulta ovat mieleen jääneet niin tasatyönnöllä tehty 25 kilometrin laturetki liisterien kuluttua pois suksien pohjasta kuin parinsadan kilometrin pituinen pyöräilyretki 3-vaihteisella fillarilla.
Tai myöhemmin 25-30 kilometrin pituiset pitkät lenkit, kun mittari näytti yli 20 asteen pakkasta, eikä juoksukaveria meinannut enää tunnistaa kypärämyssyyn tarrautuneesta huurusta.
Tänä kesänä muistoihin jää varmasti Oulussa vietetyn leikkimielisen seikkailukisapäivän jälkeisenä aamuna tehty kiihtyvävauhtinen hieman alle kolmikymppinen juoksulenkki, joka päätyi palautteluun uiden juoksuvaatteet päällä.
Juoksukaverilta saa yllättävän paljon apua kovissa harjoituksissa, ja harjoitus tuntuu olevan ohi jo hetkessä. Mukiinmeneviä vetoharjoituksia olemme tehneet lähes viikottain nykyisellä asuinpaikkakunnalla.
Kesän aamulenkki on yksi niistä parhaista hetkistä liikkua luonnossa treenaten niin fysiikkaa kuin psyykettäkin.
Tavoitteellisemmin olen harjoitellut reilut 10 vuotta. Nykyisin itseäni ohjelmoiden olen pyrkinyt harjoittelemaan aikaisempaa monipuolisemmin hakien vauhtia myös alimatkoilta, ja se on tuottanut tulosta jopa näin vanhallakin :).
Vauhtien lisäksi olen aikaisempaa enemmän pyrkinyt kiinnittämään huomiota viikkorytmityksiin, kokonaiskuormituksen huomioimiseen arkisen työelämän ohella sekä myös levon merkitykseen.
Säännöllinen lihasvoimaharjoittelu yhdessä venyttelyn kanssa on tepsinyt vammojen ennaltaehkäisyssä yhtä loukkaantumista lukuunottamatta.
Lihaskuntoharjoittelua on kuitenkin tehtävä kohtuudella. Aiempina vuosina ohjasin lukuisia liikuntaryhmiä, jonka seurauksena myös oma liikuntamäärä kasvoi ylisuureksi, ja lihaksisto ei ehtinyt palautua tärkeimpiä harjoituksia varten.
En ole koskaan harrastanut mitään ihmekonsteja ravinnon suhteen. Pyrin syömään monipuolista sekaruokaa ilman suurempia dieettejä. En myöskään tankkaa selkeästi maratonille. Toki ruokavalio on hiilihydraattivoittoista, mutta se ei noudata mitään tankkausohjeita.
Mitä enemmin on tullut ikävuosia, sitä enemmin olen alkanut jännittää kisoja. Kisaa edeltävä yö menee useimmiten vain 2-4 nukutun tunnin voimalla. Ja silti on saattanut tulla oma ennätysjuoksu!
Olen vuosien varrella seurannut suomalaisen median "kannustusta" kestävyysjuoksua kohtaan. SM-kisoihin osallistuvat naiskestävyysjuoksijat saavat kuulla vuodesta toiseen kuinka heikko taso kestävyysjuoksurintamalla on, ja kuinka vähän viivalla on juoksijoita.
Olisiko positiivisempaa joskus vertailla esimerkiksi sitä, kuinka Kalevan kisojen, SM-puolimaratonin ja täysmaratonin tulokset ovat kehittyneet esimerkiksi viimeisen viiden vuoden aikana.
Vain harvalla on tavoitteet ja panostus EM- tai MM-tasolle, joten juoksijoita on väärin verrata sen arvokilpailukriteerin mukaisesti. Useimmat meistä lähtevät viivalle voittamaan itsensä tai korkeintaan haluavat menestyä Suomen mestaruustasolla.
Mieleeni jäi tämän vuoden Lahdessa käytyjen veteraanien MM-kisoissa koettu ja nähty kannustus. Se oli aitoa, tunteella mukana olevaa voimakasta kisassa mukana elämistä. Se oli yksi niistä harvoista Suomessa käydyistä kisoista, kun sain kannustuksesta ihon kananlihalle.
Joskus jokaiselle kilpaurheilijalle tulee päivä, kun se "ikuinen liekki" sammuu eikä poltetta kilpailemiseen enää ole. Uskon, että silloinkin laitan kuitenkin vielä lenkkarit enemmin kuin kerran viikossa jalkaan.
Onko se sitten sitä kuuluisaa jäähdyttelyä? Mikä on jäähdyttelyn ja kilpaurheilun raja? Ja pysyykö se haluttomuus kilpailemiseen poissa?
92-vuotias pappani kävi vielä viime talvena lähes päivittäin hiihtämässä jopa parinkymmenkin kilometrin pituisen hiihtolenkin. Lisäksi hän tekee lumitöitä, pyörittää pihassa omien sanojensa mukaan kuntosalia (= puiden pilkkominen) ja pyöräilee kesäisin.
Hänen hieman nuoremmalla siskollaan kuuluu päiväohjelmaan myös melkein päivittäin pitkä pyörälenkki. Ehkä he kuitenkin ovat niitä jäähdyttelijöitä, vaikka "treenaavatkin" lähes joka päivä.
Tavoitteena minulla on viettää samankaltainen elämä kuin papallani. Huolehtia siis hyvin terveydestä liikkumisen kulkiessa osana elämää hyötyliikuntaa unohtamatta.
Toivon liikunnan olevan monipuolista, sosiaalista ja luontoon läheisesti liittyvää. Keinotekoisten rahat imevien liikuntamuotojen pitkäaikaiseksi ystäväksi minua tuskin enää saa.
Itse koen ainakin näillä vuosilla liikkumisen mukavammaksi, kun se ei ole enää tiettyyn aikatauluun sidottua tahdilleen tehtyä robottijumppaa.
Lähiajan tavoitteeksi olen vielä liekin palamisen seurauksena asettanut SM-maratonille osallistumisen sekä lokakuussa - lähempänä tai kauempana - juostavan puolimaratonin. Näiden kisojen jälkeen koittaa ansaittu lepokausi. Yksi tärkeimmistä ja odotetuimmista vuoden hetkistä sekin!
Olen juoksija - Laura Markovaara
Laura Markovaara on saavuttanut hienoja tuloksia aina maratonille asti ulottuvissa maantiejuoksussa. Hänen ennätyslukemansa eri tiematkoilla ovat: 10 km – 36,17 (2008); puolimaraton – 1.21,21 (2009) ; maraton – 2.53,17 (2008)
Tämän kevään SM-maastoissa hän oli 12.
__________
Juoksen, koska se tekee minut onnelliseksi. Juoksu on vähintään yhtä tärkeää mielellle kuin ruumiille.
Viimeisen puolen vuoden aikana olen ollut paljon juoksukiellossa erinäisten loukkaantumisien ja vaivojen vuoksi. Se on opettanut paitsi kiitollisuutta niin myös nauttimaan jokaisesta juoksuaskeleesta jonka saan ottaa.
Juoksijatyyppinä olen hitaanpuoleinen, hitaasti lämpiävä mutta kestävä. Askel lähtee kulkemaan vasta noin 40 minuutin juoksun jälkeen. Silloin laajenee myös ajattelukyky.
Parhaat olosuhteet ongelmanratkaisuun ja ideointiin ovatkin noin 15 kilometrin pituisella rennolta tuntuvalla lenkillä aamutuimaan. Saan elinvoimaan tuntemuksesta, että olen ensimmäinen joka hengittää yön aikana puhdistunutta ilmaa.
Kilpailun saralla olen tänä vuonna kokeillut myös lyhyempiä matkoja, mutta todennut, että maraton on sopivin minun ruumiinrakenteelleni ja harjoitusmuodolleni.
Aloitin kestävyysjuoksun vasta yli 30 vuotiaana. On ollut mahtava kokea SM-tason "urheilu-ura" näin kypsässä iässä, vähän kuin sattumankauppana.
Palkitsevinta suorituksissa on kuitenkin ollut se että ympärilläni olevat ihmiset ovat innostuneet liikkumaan ja jopa ottaneet maratontavoitteita. Innostuneet ihmiset inspiroivat ja tuovat elämään nostetta.
Tällä hetkellä valmistaudun veteraanien MM-maratonille. Parin viime viikon aikana olen nostanut kilometrejä tuntuvasti. Olen ehkä hyvä esimerkki huonosta harjoittelurakenteesta siinä että, määrä korvaa laatua.
En harrasta "kovia" treenejä sikäli kun niillä tarkoitetaan vetoharjoittelua. Paitsi että vedoissa ja kovissa vauhdeissa ei mieli pääse flow-tilaan, niin myöskin jalkaongelmani kärjistyvät vauhdin kasvaessa.
Viimeisimmät kovavauhtiset ovat siten tapahtuneet "pakon edessä" eli SM-maastot ja Sappeen ylämäkijuoksu. Muutoin vauhdikkaammat juoksut ovat sellaista 3:45 minuutin kilometritahtia.
Maratonille valmistautumisen alkaa 2 vkoa ennen kilpailuja, jolloin harjoittelu kevenee herkistelytasolle. 10 päivää ennen teen vielä tasavauhtisen jossa muutama viimeinen kilometri juostaan kovaa. Sitä pidän oikeastaan viimeisenä tärkeänä harjoituksena.
Viimeisellä viikolla käyn parila ultrakevyellä köpöttelyllä, reilusti alle 10km lenkillä. Kaksi päivää ennen starttia käyn pyrähtämässä 10 minuuttia vauhdiikkaasti, että jalat saavat tuntumaa tulevaan.
Maratontankkaus menee melko perinteisesti. Kestoltaan hiilarilataus on kolme päivää, ja kohdallani sitä ei edellä tyhjennysharjoitus. Olen "varmuudenvuoksi" tankkaaja eli riisin ja pastan ahtaminen käy työstä.
Omalla kohdallani olen huomannut myös sen, että lakritsi sopii tankkausaineeksi varsin hyvin.
Tankkauspäivien aikana välttelen tiettyä muutoin päiväohjelmaan kuuluvia runsaskuituisia ja runsasproteiinisa tuotteita. Jotta tuntisin oloni varmaksi energioiden suhteen, lähtöviivalla oloni täytyy olla todella tuhti.
Matkalle on eväänä glukoosinappeja. Urheilujuomista saatavaa energiaa en voi hyöyntää vatsani vuoksi, vaan joudun tyytymään nesteissä vesitankkaukseen.
Suhteellisen vähäisestä kilpailukokemuksesta johtuen olen aika jännittäjä. Lähtöviivalla manaan moneen kertaan miten hullu olen, että siinä seison, mutta matkan tuoma endorfiinilataus palkitsee, ja maalissa en ole katunut päätöstä - edes niinä kertoina kun paha olo yllättänyt ja juoksu on ollut kaukana unelmasuorituksesta.
Parhaiden maratonien (New York 2007 ja Vantaan SM 2008) jälkeen euforiset jälkifiilikset ovat kestäneet jopa kaksi viikkoa.
Muille juoksijoille haluaisin korostaa kahta juoksukyvyn säilymistä edesauttavaa asiaa. 1. Satsaa juoksukenkiin: älä säästä lenkkarihankinnassa, vaan tee hankintapäätös askelanalyysin suositusten mukaisesti hinnasta tinkimättä. 2. Venyttele säännöllisesti.
