Jari Hemmilä
Olympialaiset veridopingin varjossa
Aamulehdessä on tänään koko sivun suuruinen artikkeli liittyen Lahden MM-hiihtoihin vuonna 2001. Artikkelia varten Kuusela on tehnyt paljon työtä. Jutun karuna johtopäätöksenä on se, että Lahdessa joka toinen mitalihiihtäjä turvautui veridopingiin.
Kuuselan haastattelemat henkilöt kuuluvat urheilulääketieteen huippuryhmään. Professori Tapio Videman, Suomen antidoping-toimikunnnan puheenjohtaja Timo Seppälä sekä Lahden MM-hiihtojen dopingselvitysryhmän puheenjohtajana toiminut hallintoneuvos Lauri Tarasti antavat artikkelissa doping-asiasta varsin valaisevat näkökannat.
Asiasta paljon tietävä Videmanin lainataan kirjoituksessa puhuttelevaan tyyliin. Hänen mukaansa dopingtestit ovat viihdealan PR-toimintaa, ja pari positiivista tapausta tarvitaan uskottavuuden tueksi. Lisäksi Videmanin mukaan testeistä voisi luopua siitä syystä, että jos kilpaurheilu nähdään rehellisesti viihdebisneksenä, niin silloin luopuminen on realistinen johtopäätös. Videman on ollut mukana tutkimassa hiihtäjien epänormaaleja veriarvoja yhdessä James Stray-Gundersenin, Ilkka Penttilän ja Inggard Lereimin kanssa, ja otteen heidän tutkimuksestaan voi lukea Clinical Jounal of Sport Medicinen sivulta.
Matti Kuusela kertoo Aamulehdessä edellä mainittua julkaisua lähteenä käyttäen myös siitä, että suurella osalla Lahdessa kymmenen parhaan joukkoon hiihtäneestä oli erittäin epänormaalit verenkuvat. Yhdeksässä kisassa peräti 36 hihtäjää lukeutui mainittuun joukkoon. Kovimpana esimerkkinä testauksen avulla löydetyistä asioista oli se, että määrittelemättömässä Lahden hiihtokisassa koko kärkikolmikon verenkuva oli epänormaali, ja tästä syystä heidän voidaan otaksua käyttäneen veridopingia.
Mihin suuntaan urheilu on sitten viime vuosina ja nykyisyydessä ottamassa askelmerkkejä. Pitäisikö dopingin käytöstä tehdä avointa, vai johtaisiko se Timo Seppälän jutussa mainitsemaan kilpaurheilun kuolemaan. Kysymys on huomattavan hankala, sillä suuri yleisö haluaa jatkuvasti nähdä uusia voittajia yhä paremmilla tuloksilla. Esimerkiksi yleisurheilun juoksulajeissa keskipitkien ja pitkien matkojen tulokset 3.35 (1500 metriä), 7.50 (3000 metriä), 13.20 (5000 metriä) ja 28.00 (10.000 metriä) ovat loistavaa luokkaa, mutta ME-murskajaisiin tottunut yleisö ei enää osaa mieltää mainitsemieni tulosten kovuutta ja niihin vaadittua työmäärää.
Toisaalta vilppikeinoja käyttävät valmentajat ja urheilijat ovat myös siirtäneet itsensä taloudelliseen eliittiluokkaan. Ilman rahallista tukea on vaikea leireillä harjoitteluun sopivissa olosuhteissa tai hankkia käyttöön juuri sellaisia valmisteita, joiden turvin voi murskata ennätyksiä tai päästä arvokisoissa mitaleille.
Omalla kohdallani olen hyvin iloinen kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että aktiiviaikanani harjoittelu oli nykyisiin harjoittelutapoihin verrattuna säälittävää puuhastelua. Harjoittelin kyllä kahdesti päivässä, mutta tein samalla myös kahdeksan tunnin työpäivää. Into juoksua ja harjoittelua kohtaan oli tuolloin niin suuri, että liian kovaan harjoitteluun oli helppo syyllistyä. Muutama vuosi 8.000-9.000 kilometrin juoksuharjoitusmäärää kantoi kuitenkin satoisan lopputuloksen: saavuttamastani tulossarjasta voin olla ylpeä. Laittomuuksista suurin oli se, että joissakin kisoissa me tuon ajan juoksijat saatoimme käyttää kisoissa vauhdittajaa, sillä tuohon aikaan jäniksiin suhtauduttiin jossain määrin epäurheilijamaisena toimenpiteenä.
Toisena mielihyvää tuottavana asiana mainitsen tässä sen, että jossain määrin olen edelleen se sama juoksija, joka vuonna 1973 aloitti harjoittelun kantamalla ylpeänä kotiseurani Tampereen Pyrinnön edustusasua. Juoksu yhtenä elämäni kiinnipisteistä ei ole muuttanut muotoaan. Vauhtini on vuosien aikana hidastunut, mutta edelleen minulle tuottaa suurta mielihyvää lähteä lenkille. Vanhenevan kehoni sisällä sykkii edelleen nuori sydän.
Kovin pitkä tuli tästä kirjoituksesta, ja aiheen tiimoilta voisin kirjoittaa vielä jokusen sivun lisää. Nyt on kuitenkin aika lähteä juoksemaan 18 kilometrin mittaista tasavauhtista harjoitusta.
Dopingin käyttäviä urheilijoita kehotan katsomaan peiliin, ja lopettamaan sen jälkeen uransa. Niin monet teitä paremmat urheilijat ovat aikanaan urheilleet täysin puhtaina, ja vilppikeinoihin turvautuminen tuhoaa samalla myös eri lajien historiaa puhumattakaan siitä, että esille tulevan vilppikeinot antavat lapsille ja nuorille vääristyneen kuvan urheilun perimmäisistä tarkoitusperistä..
Keuhkot ovat heikentyneet
Apua! Tämän sanan huusin ilmoille viime viikolla juostessani ensimmäistä ”kovavauhtista” harjoitusta sitten joulukuun lopun. Syy huutoon puolestaan johtui siitä, että viikkojen tauko kovasta vauhdista oli taannuttanut keuhkoni ja kehoni todella huonoon kuntoon verrattuna viime vuoden loppukuukausiin.
Tauko puolestaan johtui joulukuun lopussa kohdalleni osuneesta sairaskohtauksesta ja sairaalakäynnistä, joiden jäljiltä en uskaltanut juosta nopeita lenkkejä pitkään aikaan. Ehkä olisin voinut aloittaa kovien juoksujen ylläpidon hieman aikaisemmin, mutta jotenkin harjoitukset ovat viikkojen ajan muodostuneet kevyistä lenkeistä, vesijuoksusta, painoharjoittelusta ja uimisesta. Kevyiden lenkkien juoksemiseen tavallaan vajoaa. Kun olen lähtenyt lenkille, niin on ollut helppoa juosta arkiviikolla se kevyt kymppi ja sitten sunnuntaina se kaksi tuntia.
Nyt tililläni on kaksi nopeaa harjoitusta, joiden avulla olen aloittanut anaerobisen kynnyksen nostamisen kohti parempaa. Viime viikon harjoitus oli mitaltaan kymmenen minuuttia, ja tänä aamuna tasavauhtisen kovan kestoksi tuli sitten kokonaiset 16 minuuttia. Mitään varsinaista perustetta tämän aamuiseen pituuteen ei ollut: juoksu sujui tänään paljon helpommin kuin vajaa viikko sitten, ja se vaikutti myönteisesti lenkin pituuteen.
Mutta miten sitten tästä eteenpäin. Olen ilmoittautunut Tukholman maratonille, joten käytössäni ei ole liikaa aikaa.
Maratonkunto kesäkuun alun kilpailuun luodaan maaliskuun ja toukokuun puolenvälin välisenä aikana, joten karkeasti arvioiden harjoitteluaikaa on jäljellä 14 viikkoa. Tasavauhtisista kovista olen tuumaillut niin, että lisäisin harjoitusmatkojen pituutta viikottain kahdella minuutilla. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että toukokuussa lenkkien pituudet olisivat 35-40 minuutin luokkaa.
Toisaalta tauko ennen tiukempaa harjoitusjaksoa on saattanut tehdä hyvää. Keho ja mieli ovat nyt valmiita ottamaan vastaan eri vauhdeilla tapahtuvan harjoittelun suhteessa viime viikkojen juoksenteluun. Tulevien aikojen viikko-ohjelmaa olen suunnitellut seuraavien ajatusten mukaan.
Arkipäivät: lenkin pituus on 40-70 minuuttia tilanteen mukaan. Kuitenkin niin, että yli tunnin mittaiset lenkit tulevat ohjelmaan maaliskuun lopulla. Viikkoharjoituksissa pyrin siihen, että juoksisin TV kovan tai pitkiä vetoja (3-4 kertaa 3-5 minuuttia) esimerkiksi maanantaina/tiistaina ja sitten torstaina.
Lauantai on sitten maratonvauhtinen päivä. Lenkin pituus on aluksi 60-70 minuuttia, alkuun ja loppuun kevyemmin 5-10 minuuttia. Sunnuntaina sitten se perinteinen pitkä lenkki kahdesta kolmeen tuntiin.
Tämän lisäksi pitäisi nostella kevyitä painoja ja käydä vesijuoksemassa 1-2 kertaa viikossa. Painoharjoittelusta ja säännöllisesti tehdystä mäkihyppelystä on ollut se hyöty, että lihaskuntoni tällä hetkellä on vähintäänkin kohtuullista luokkaa.
Kovavauhtisia juoksuja suunnitteleville annan tässä neuvoksi sen, että aloituksen voi tehdä kymmenen minuutin juoksuilla. Kun juoksumatkaa lisää kahden minuutin viikkotahdilla, niin vähitellen juoksuvauhti ja -kunto kohoavat toivotulle tasolle.
Juoksemattomuutta pakkasessa
Meneillään oleva talvi on ollut kylmin pitkään aikaan. Monet juoksua harrastavat ovatkin viimei päivinä kääntyneet puoleeni kysyen tietoa harjoittelun pakkasrajasta. Mitään kovin syvällistä tai täsmällistä tietoa tähän kysymykseen on vaikea antaa, mutta jotain suuntaviivoja kuitenkin on olemassa.
Aloitin juoksemisen vuonna 1973, ja tuona vuonna kysyessäni pakkasrajaa valmentajaltani ja ystävältäni Heikki Waululta, vastasi on 15 ja 20 astetta. Viittätoista pidimme tuolloin, ja pidän edelleen, rajana nopeavauhtisille juoksuille. 20 pakkasastetta puolestaan toimii kaiketi jonkinasteisena ohjelukuna kaikelle juoksemisella. Toisaalta omalta juoksu-uraltani muistan sen, että juoksijoilla oli yleisenä tapana lisätä kevyttä juoksumäärää silloin, kun yli viidentoista pakkasasteen päivänä ei pystynyt juoksemaan esimerkiksi vauhtileikittelyä tai tasavauhtista kovaa.
Jokaisen juoksijan pitää kuitenkin pystyä käyttämään omia hoksottimiaan pakkasrajan määrittelyssä, Esimerkiksi pureva tuuli saattaa yhä vain tiukentaa pakkasen otetta juoksijassa. 15 miinusasteen kylmyys saattaa tuulilukeman kanssa nousta 5-10 asteen verran. Toisaalta esimerkiksi Helsingissä vaikuttava meri-ilmasto saattaa talvikeleillä tehdä juoksemisesta melkoisen vaikeaa. Toisaalta ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten pakkasen kanssa osattiin toimia hieman rennommin: muutaman päivän pakolliseen pakkastaukoon suhtauduttiin talvikauteen kuuluvana asiana, ja tästä syystä pakkasten aikana osattiin levätä murehtimatta.
Tämä viikko on pakkaskelien vuoksi ainakin itseltäni mennyt juoksun suhteen huonosti. Taukopäiviä on tullut, ja kaiken päälle kipeytin maanantain kuntosaliharjoituksessa oikean polveni. Toisaalta pakkasten ansiota on toistaiseksi ollut se, että olen saanut pitää taukoa, ja polvenikin voi jo paremmin. Se vielä ohjeeksi ja neuvoksi, että jos paine päässä tuntuu pakkasten aikaan liialliselta, niin silloin voi ottaa suunnaksi esimerkiksi kuntosalin ja uimahallin.
Tässä vaiheessa toivotan hyviä harjoituksia – pakkasen kanssa tai ilman.
Lenkki voi olla kuin junamatka
Matkustan suhteellisen paljon junalla. Olen kuullut usean henkilön valittavan junien myöhästelemisestä, mutta minä kuulun tyytyväisten matkustajien joukkoon. Kaikki on kiinni omien aikataulujen järjestämisestä. Lisäksi kaikilla junaa käyttävillä on käytössään puhelin, jolla on vaivatonta ilmoittaa myöhästymisestä esimerkiksi muille kokouksen osallistuville.
Osa junalla matkustamisen riemuihin liittyy muiden matkustajien kohtaamiseen. En puutu tässä moniin epäkohteliaisiin tapoihin päästä istumaan ikkunan viereen, vaan siihen, että usein junamatkan aikana on mahdollisuus kohdata kiinnostavista asioista keskusteleva henkilö. Itselleni näin tapahtui jälleen kerran viime viikon perjantaina, jolloin ostin paikan työskentelyhyttiin. Matkan aikana tarkoitukseni oli kirjoittaa ajatuksia yhdestä sun toisesta asiasta, mutta toisin kävi. Matka Helsingistä Tampereelle sujui mukavalla tavalla keskusteltaessa kansainvälisestä politiikasta, ihmisten käytöstapoista, fyysisestä kunnosta ja työelämän vaatimuksista. Mukavan keskustelun merkeissä sujuneen matkan jälkeen tunsin oloni varsin auvoisaksi. Jos keskustelukumppani lukee tätä blogia, niin nyt se on terveisten paikka: jatka samaan tyyliin.
Myös juoksulenkin pitäisi ainakin toisinaan muistuttaa junamatkaa. Liian usein on kuitenkin niin, että lenkki juostaan samalla vauhdilla ja reitillä. Tässä suhteessa hyviä keinoja muuttaa lenkki kokemani junamatkan kaltaiseksi so. yllätykselliseksi voisivat olla vauhtileikittelyn lisääminen harjoituksissa, juokseminen kaverin kanssa tai ylipäätään ottaen lenkille lähteminen hyvillä mielin uusia asioita odottaen.
Hyvään mieleen kannustavat sanat kirjoitin siitä syystä, että muutama viikko sitten ollessani opiskelumatkalla Helsingissä kohtasin lenkiltä palatessani lenkille lähtevän. Sanoin hänelle hyvät huomenet, mutta sain vastineeksi murjottavan ilmeen. Mielessäni käväisi nopeasti ajatus siitä, että jos lenkille lähtö on ainakin ilmeestä päätellen huomattavan vaikeaa, niin miksi vaivautua.
Kaiken tekemisen tulisi kaiketi olla ainakin jossain mittakaavassa vapaaehtoista. Kuten juoksemisen uusia asioita odottaen. Sopiva aloitus voisi liittyä vaikkapa toisen juoksijan tervehtimiseen, josta ainakin itse olen lenkeilläni suuresti nauttinut. Junamatkan ja juoksulenkit kannattaa monien muiden asioiden lisäksi käyttää hyödyksi, sillä milloinkaan ei voi tietää pienen tervehdyksen tai vaihdetun sanan aloittamia tapahtumia.
Vaikeuksien äärellä juoksu säilyy
Kolmannen vuosikymmenen vuodet 21-28 ohittuivat oman kilpajuoksijan urani ja perheen perustamisen syövereissä. Seuraavat kaksi seitsemän vuoden jaksoa puolestaan ohittuivat perhe-elämän pyörittämisen ja osaltaan myös yrittäjyyden tahdittamana.
Viimeisintä seitsemää vuotta haluaisin käsitellä ristiriitaisella nimikkeellä voittajan vuosikymmen. Tuohon ajanjaksoon on liittynyt läheisten poismenoja, oikeudenkäynti, kaksi aloitettua juoksulehteä, ero. Viimeisimmän henkilökohtaisen takaiskun kohtasin viime viikolla, ja toivon sen päättäneen kohdallani tämän hankalan ajan elämästäni. Jos jotain hyvää koettelemuksista haluaa hakea, niin ainakin olen karaistunut kohtaamaan pettymyksiä ja ymmärtämään muita ihmisiä vaikeiden tilanteiden edessä.
Juoksu ja useat ystävät ovat kuitenkin pitäneet pintansa mukana pysyneistä asioista näiden hankalien vuosienkin aikana. Vaikeissa elämäntilanteissa ei harjoittelu aina ole kovin tehokasta, mutta kevyen lenkin aikana saa koota itseään kohtaamaan tulevat ja käynnissä olevat vaikeudet. Esimerkiksi viime sunnuntaina jaksoin juosta vain sen tunnin, mutta ilman sitä oloni olisi ollut huomattavasti heikompi. Tämän aamun kymppi saa kohta seurakseen painoharjoituksen ja vesijuoksun.
Henkilökohtaisten asioiden vuoksi Runnersmagazinen sivuilla on ollut muutaman päivän hiljaisempaa, mutta täältä taas tullaan. Uutiset ja muut asiat jatkuvat kuten tähänkin asti, ja kohta edessämme onkin jo kesä, ja ainakin itselläni elämäni paras seitsemän vuotta.
