• JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator

20 kuukautta – 173.000 kilometriä

Sähköposti
Kirjoittanut Jari Hemmilä
08.03.2010 14:23

Luennoidessani ja joskus muutenkin minulta toisinaan kysytään juoksemieni harjoituskilometrien kokonaismäärää. Vuosien 1973-87 aikana ylläpidin harjoituspäiväkirjaa varsin tarkalla tavalla, joten noilta ajoilta kilometrit on kirjattu, mutta siitä eteenpäin vuosittaiset kilometrimäärät perustuvat valistuneeseen arvioon.

 

Vuonna 1973 aloittaessani säännöllisen harjoittelun muistan juosseeni 3070 kilometriä. Tuosta vuodesta eteenpäin, aina vuoteen 1986 saakka, harjoitusmäärät nousivat vuosittain 10-15 prosentin suuruisesti. Vuotta 1986 varten juoksinn eniten, sillä tuolloin mittariin kertyi 9070 kilometriä. Juoksumäärien laskemisessa täytyy muistaa se, että harjoittelu kahdesti päivässä tapahtui kahdeksan tunnin työpäivän ehdoilla. Vuotta 1985 varten tein itseasiassa kahta työtä, joista toinen tosin oli sivutoiminen. Oi ja voi niitä aikoja.

 

Vuodet 1989-92 edustavat elämässäni liikunnallista tyhjyyttä. Saatoin käydä juoksemassa silloin ja tällöin, mutta sitten vuodesta 1993 alkaen olen taas juossut tasaisella tavalla. Harjoitusmäärät ovat säilyneet ihan mukavalla tasolla, ja vuodet em. vuodesta aina viime vuoteen asti olen kirjannut juoksumääräksi diplomaattisen 4500 kilometriä. Parhaat viikot ovat olleet 120 ja matalimmat 60 kilometrin luokassa.

 

37 vuoden yhteenlasketuksi kokonaismääräksi kirjautuu noin 173.000 kilometriä. Kun kerroin tämän määrän viidellä, se tarkoittaa juoksukilometrien keskivauhtia, niin päädyin lopulta siihen, että olen käyttänyt elämästäni juoksemiseen noin 20 kuukautta.

Lukemaa on vaikea suhteuttaa mihinkään arkiseen, mutta jotain sentään kannattaa yrittää. 20 kuukautta tarkoittaa hieman yli 14000 tuntia. Jos olisin saanut jokaiselta tunnilta vaikkapa viiden euron korvauksen, niin olisin ansainnut 72.000 euroa. Kymppi kouraan jokaiselta kilometriltä olisi tehnyt minusta miltei markkamiljönäärin, sillä pankkitilini olisi vuosien saatossa lihonut 856.000 markalla.

 

Nyt olen juoksun kautta saanut osakseni hyvää kuntoa, kilpailukokemuksia, ystävyyssuhteita, akateemisuutta, ulkomaan matkoja, toimitustyötä, olla valmentaja, vuoden aikojen vaihtelun huomaamista. Elämänkokemuksien saamista ei voi verrata rahan ansaintaan. Ja loppujen lopuksi, maantiellä, maastossa ja juoksuradalla viettämieni kuukausien ansiosta kirjoitan parhaillaan myös tätä kirjoitusta.

 
Mainospalkki
Mainospalkki