Olympialaiset veridopingin varjossa
Aamulehdessä on tänään koko sivun suuruinen artikkeli liittyen Lahden MM-hiihtoihin vuonna 2001. Artikkelia varten Kuusela on tehnyt paljon työtä. Jutun karuna johtopäätöksenä on se, että Lahdessa joka toinen mitalihiihtäjä turvautui veridopingiin.
Kuuselan haastattelemat henkilöt kuuluvat urheilulääketieteen huippuryhmään. Professori Tapio Videman, Suomen antidoping-toimikunnnan puheenjohtaja Timo Seppälä sekä Lahden MM-hiihtojen dopingselvitysryhmän puheenjohtajana toiminut hallintoneuvos Lauri Tarasti antavat artikkelissa doping-asiasta varsin valaisevat näkökannat.
Asiasta paljon tietävä Videmanin lainataan kirjoituksessa puhuttelevaan tyyliin. Hänen mukaansa dopingtestit ovat viihdealan PR-toimintaa, ja pari positiivista tapausta tarvitaan uskottavuuden tueksi. Lisäksi Videmanin mukaan testeistä voisi luopua siitä syystä, että jos kilpaurheilu nähdään rehellisesti viihdebisneksenä, niin silloin luopuminen on realistinen johtopäätös. Videman on ollut mukana tutkimassa hiihtäjien epänormaaleja veriarvoja yhdessä James Stray-Gundersenin, Ilkka Penttilän ja Inggard Lereimin kanssa, ja otteen heidän tutkimuksestaan voi lukea Clinical Jounal of Sport Medicinen sivulta.
Matti Kuusela kertoo Aamulehdessä edellä mainittua julkaisua lähteenä käyttäen myös siitä, että suurella osalla Lahdessa kymmenen parhaan joukkoon hiihtäneestä oli erittäin epänormaalit verenkuvat. Yhdeksässä kisassa peräti 36 hihtäjää lukeutui mainittuun joukkoon. Kovimpana esimerkkinä testauksen avulla löydetyistä asioista oli se, että määrittelemättömässä Lahden hiihtokisassa koko kärkikolmikon verenkuva oli epänormaali, ja tästä syystä heidän voidaan otaksua käyttäneen veridopingia.
Mihin suuntaan urheilu on sitten viime vuosina ja nykyisyydessä ottamassa askelmerkkejä. Pitäisikö dopingin käytöstä tehdä avointa, vai johtaisiko se Timo Seppälän jutussa mainitsemaan kilpaurheilun kuolemaan. Kysymys on huomattavan hankala, sillä suuri yleisö haluaa jatkuvasti nähdä uusia voittajia yhä paremmilla tuloksilla. Esimerkiksi yleisurheilun juoksulajeissa keskipitkien ja pitkien matkojen tulokset 3.35 (1500 metriä), 7.50 (3000 metriä), 13.20 (5000 metriä) ja 28.00 (10.000 metriä) ovat loistavaa luokkaa, mutta ME-murskajaisiin tottunut yleisö ei enää osaa mieltää mainitsemieni tulosten kovuutta ja niihin vaadittua työmäärää.
Toisaalta vilppikeinoja käyttävät valmentajat ja urheilijat ovat myös siirtäneet itsensä taloudelliseen eliittiluokkaan. Ilman rahallista tukea on vaikea leireillä harjoitteluun sopivissa olosuhteissa tai hankkia käyttöön juuri sellaisia valmisteita, joiden turvin voi murskata ennätyksiä tai päästä arvokisoissa mitaleille.
Omalla kohdallani olen hyvin iloinen kahdesta asiasta. Ensinnäkin siitä, että aktiiviaikanani harjoittelu oli nykyisiin harjoittelutapoihin verrattuna säälittävää puuhastelua. Harjoittelin kyllä kahdesti päivässä, mutta tein samalla myös kahdeksan tunnin työpäivää. Into juoksua ja harjoittelua kohtaan oli tuolloin niin suuri, että liian kovaan harjoitteluun oli helppo syyllistyä. Muutama vuosi 8.000-9.000 kilometrin juoksuharjoitusmäärää kantoi kuitenkin satoisan lopputuloksen: saavuttamastani tulossarjasta voin olla ylpeä. Laittomuuksista suurin oli se, että joissakin kisoissa me tuon ajan juoksijat saatoimme käyttää kisoissa vauhdittajaa, sillä tuohon aikaan jäniksiin suhtauduttiin jossain määrin epäurheilijamaisena toimenpiteenä.
Toisena mielihyvää tuottavana asiana mainitsen tässä sen, että jossain määrin olen edelleen se sama juoksija, joka vuonna 1973 aloitti harjoittelun kantamalla ylpeänä kotiseurani Tampereen Pyrinnön edustusasua. Juoksu yhtenä elämäni kiinnipisteistä ei ole muuttanut muotoaan. Vauhtini on vuosien aikana hidastunut, mutta edelleen minulle tuottaa suurta mielihyvää lähteä lenkille. Vanhenevan kehoni sisällä sykkii edelleen nuori sydän.
Kovin pitkä tuli tästä kirjoituksesta, ja aiheen tiimoilta voisin kirjoittaa vielä jokusen sivun lisää. Nyt on kuitenkin aika lähteä juoksemaan 18 kilometrin mittaista tasavauhtista harjoitusta.
Dopingin käyttäviä urheilijoita kehotan katsomaan peiliin, ja lopettamaan sen jälkeen uransa. Niin monet teitä paremmat urheilijat ovat aikanaan urheilleet täysin puhtaina, ja vilppikeinoihin turvautuminen tuhoaa samalla myös eri lajien historiaa puhumattakaan siitä, että esille tulevan vilppikeinot antavat lapsille ja nuorille vääristyneen kuvan urheilun perimmäisistä tarkoitusperistä..
