Otetaan kesäharjoittelua niskasta kiinni
Nopeasti se aina tulee ja menee. Nimittäin kesä. Tätä kirjoittaessani olemme jo lähellä juhannusta, ja ainakin valveutuneimmat pessimistit alkavat jo kuun luppupuolella availla kielenkantojaan hiljalleen hämärtyvien syysiltojen puolesta.
Kesällä tekemistä riittää vähän liiankin kanssa. Osan kesästä täyttää suurilla odotuksilla täytetty ja hartaasti odotettu kesäloma. Ja mikäs siinä. Saa valvoa myöhään ja nukkua pitkään. Voi nauttia kahvista ja hyvästä seurasti viihtyisässä katukahvilassa, tai olla itsekseen hiljaa kotisaunan lauteilla.
Juoksua harrastavalle kesälomalaiselle haluan kuitenkin tehdä toisenlaisen ehdotuksen: entäpä jos tekisit loman aikana itsellesi neljä täysin ennenkokematonta juoksuharjoitusta. Jos loman pituus on neljä viikkoa, niin silloin yhden uuden harjoituksen tekeminen viikkoa kohden ei pitäisi tuottaa suurta tuskaa.
Mutta mitkä voisivat olla sopivia harjoituksia? Voit muotoilla ne omista lähtökohdistasi, mutta haluan kuitenkin antaa käyttöösi muutaman omista suosikeistani.
1. Ensimmäisenä lomaviikkona tehtävän uuden harjoituksen ei tule olla liian vaativa, sillä lomahan on vasta aluillaan. Sopivaksi lähtökohdaksi esitän kimmoisuuden ja nopeuden parantamista. Ohjeet löydät tästä linkistä. Harjoitus sopii tehtäväksi vauhdikkaamman juoksuharjoituksen päivänä.
2. Toisella viikolla kannattaa ottaa kesäharjoittelun niskasta oikein kunnon ote. On aika tehdä kaikkien harjoitusten äiti, tasavauhtinen kova. Jos et ole tehnyt tätä harjoitusta koskaan ennen, niin 5-10 minuttia on sopiva määrä. Kokeneemman juoksijan minuuttimäärä voi olla aina 40 minuuttiin asti, mutta jo 15-20 minuutin väännöllä pääset sinuiksi itsesi kanssa. Verryttele harjoituksen alkuun ja loppuun 15-20 minuuttia. Laske sykkeesi noin 85 prosentin tasoon Karvosen kaavalla.
3. Kolmannen viikon toiveissa on järvivesien lämpeneminen. Nyt on oikea aika hankkia vesijuoksuvyö. Mene laiturille ja astu järveen. Katsele ympärillesi ja anna veden kuljettaa sinua, mutta pysy lähellä rantaa. Kun olet järvessä, niin älä ota painetta suorituksen pituudesta tai tehosta. Pyöritä pinnan alla jalkojasi juoksun tavoin sopivalta tuntuvan ajan ja nauti.
4. Neljännen viikon aikana kannustan sinua menemään lenkille metsään. Ja nyt en tarkoita kävelyteitä vaan polkuja. Metsässä tuuli suhisee puunlatvoissa, mutta muuten siellä on hiljaista. On helppoa tuntea havunneulasten tuoksu. Juostessasi voit antaa silmän levätä metsän vihreässä värileikissä. Lenkin lomassa voit istua suuren kiven päälle ja kuunnella hiljaisuutta.
Olet tullut kotiin.
Jari Hemmilä
päätoimittaja









