• JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator
  • JoomlaWorks Simple Image Rotator

Miehestä ja naisesta mittaa Sappee Uphill Runissa

Sähköposti
Kirjoittanut Anssi Kukkonen
01.06.2009 14:31
Joukko rohkeita juoksijoita oli uskaltautunut lauantaina 23.5. Pälkäneelle Sappeen laskettelu- ja matkailukeskuksessa järjestettyjen ylämäkijuoksun epävirallisten SM-kilpailujen lähtöviivalle. Kisan lenkki oli maassamme harvinainen ja haastava: viiden kilometrin reitillä oli kokonaisnousua yhteensä 300 metriä. Matkan aikana Sappeen 500 metrin mittainen päärinne kivuttiin kaksi kertaa alhaalta ylös. Siinä välissä rinteen huipulta laskeuduttiin Sappeenvuorentien alimpaan kohtaan ja juostiin tietä pitkin takaisin ennen uutta rinnenousua.

ylmki

Ajatus kilpailusta sai alkunsa Finnish Marathon Runners -yhdistyksen syysleiriltä, jota vietettiin Sappeen maastoissa. Yhdistyksen puuhamies Janne Klasila kumppaneineen päätti kokeilla rinnejuoksun herkullisuutta, ja pian kokeilu jalostui ideaksi ylämäkijuoksukilpailusta. Useamman juoksijan voimin tapahtuneen testaamisen jälkeen reitti todettiin asiaan kuuluvan piinalliseksi ja haasteelliseksi.

Kilpailun alla sateet olivat tehneet rinteestä paikka paikoin kuraisen ja liukkaan, mutta varsinainen juoksureitti hissiuralla oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Aurinkokin alkoi paistaa sopivasti ennen kisaa kuivattaen rinnettä entisestään.
Heti ensimmäisten satojen metrien aikana otettiin miehistä ja naisista todella mittaa.
”Vaikka kuinka yritti lähteä varovasti, oli vauhti silti liian kovaa. Päätin ottaa pari kävelyaskelta, kun hapotti jo niin vietävästi, ja siinä harppoessani ylöspäin totesin eteneväni yhä samaa vauhtia”, kertoo 40-vuotiaiden sarjan voittaja Timo Kosonen Sääksmäeltä.

Kiri irtoaa tai sitten ei
Puolen kilometrin pituinen viimeinen taival vei aina Sappeen korkeimmalle kohdalle saakka.
”Loppusuora mäkeä ylös oli äärimmäisen raskas, ja jouduin kävelemään useampaankin otteeseen. Kiriä ei irronnut, jos ei lasketa, että vaihdoin ihan lopussa kävelyn vielä juoksuksi. Energiavarat loppuivat tyystin, mutta toisaalta tämän pitikin olla tyhjennysharjoitus Tukholman maratonia ajatellen”, muistuttaa kilpailua järjestänyt Janne Klasila.
Kilpailun nopein oli kuvassa numerolla 14 juokseva Helsingin Kisa-Veikkoja edustanut Luopioisten kesäasukas Simo Wannas. Hänen aikansa 19.09 on luonnollisesti radan reittiennätys. Naisten ykkönen oli niin ikään helsinkiläinen Laura Markovaara ajallaan 22.26. Nämä sarjojensa voittajat olivat muuten SM-maastokisoissa pari viikkoa sitten kumpikin sijalla 12, ja nyt siis sijalla 1.

Ensi vuonna uudestaan
Kisan järjestelyihin osallistui kaikkiaan noin 15 henkilöä. Järjestelyt sujuivat mukavasti eikä kommelluksia tullut.
”Erityistä kiitosta saimme selkeästi merkitystä reitistä ja hyvin toimineista liikenteenohjaajista. Palaute on ollut kokonaisuudessaan hyvin positiivista, ja moni on jo toivonut uuden koitoksen järjestämistä”, kertoo Klasila.
Mitä todennäköisimmin kilpailu järjestetään vuoden päästä uudestaan.
”Päivämäärä on jo mietinnässä, ja todennäköisesti päädymme myös ensi vuonna järjestämään kilpailun toukokuun lopulla, viikkoa ennen Tukholman maratonia”, Klasila ennakoi.

Tulokset

Miehet
1. Simo Wannas – 19.09
2. Juha-matti Mikkolainen – 20.49
3. Mikko Kuusela – 20.59

Naiset
1. Laura Markovaara – 22.26
2. Jenni Mattila – 24.19
3. Sanna Aaltonen – 25.24

 

 
Mainospalkki
Mainospalkki